Aihearkisto: Ruoka&Juoma

Joulupiparit

Taas on se aika vuodesta. Selasin vanhaa reseptivihkoani, ajalta ennen kuin kaikki kurkittiin netistä. Perinteinen pipariresepti on ja pysyy aina yhtä hyvänä. Joskin tänä vuonna lisäsin taikinaan hivenen chilirouhetta ja muutaman kokonaisen kirkkojuurakonkin morttelin kautta.

Tässäpä reseptiä:

 

pipariresepti
Reseptivihkossa on tunnelmaa!!!
piparit2
Paistaminen on tarkkaa hommaa, ei auta silloin tubettaa. Puoli minuuttia voi muuttaa kaiken…
piparit 3
Toinen tykkää sellaisenaan, joka toinen koristeltuna.

 

Saltimbocca, Roomalaista hyvää!

Saltimbocca oli uusi tuttavuus minulle eiliseen iltaan asti. Nojatuolimatkallani bongasin saltimboccan, jota hehkutettiin eräässä artikkelissa nirvanaan johtavana roomalaisena herkkuna. Mitäpä sitä ei lakeuksien flikka kokeelisi ????

Googlailin erilaisia ohjeita, jotka kaikki tuntuivat olevan sopivan ympäripyöreitä, eli kyseessä on  yksinkertainen ja nopeasti valmistettava, herkullinen liharuoka. Periaate on tärkeintä saltimboccan valmistamisessa: broilerinfilee(tai vasikkafilee) tikutetaan ilmakuivatun  kinkun kanssa, mausteena salviaa, suolaa ja pippuria. Pyöräytys jauhoissa ja paistetaan öljyssä ja haudutetaan mieluusti viinissä.

Ekakertalainenkin onnistuu!

 

Näitä tarvitset:

-ohuita broilerin filee-leikkeitä ( tai vasikkaa)

-ilmakuivattua kinkkua ( serrano tai prosciutto)

-tuoretta salviaa, muutama lehti

-valkoviiniä (tai kanalientä jos viini on jo juotu 🙂 )

-suolaa

-mustapippuria

-oliiviöljyä

-voita

 

1.Mausta broilerifilee kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

2.Laita päälle salvianlehti ja pala ilmakuivattua kinkkua, kiinnitä ne coctail-tikulla.

3.Pyörittele pikaisesti vehnäjauhoissa.

4.Laita paistonpannuun hieman oliiviöljyä ja/tai voita, kuumenna sopivalla lämmöllä.

5.Laita fileet paistumaan, ensiksi kinkkupuoli alaspäin, käännä muutaman minuutin kulutta ja jatka paistamista kunnes ovat kivasti kullanruskeita.

6. Nosta fileet hetkeksi sivuun ja kaada pannulle lasillinen valkoviiniä kuumenemaan.

7.Hauduta ja kääntele fileitä viiniliemessä muutamia minuutteja, .

8. Tarjoa salaatin kanssa! …. ja paistoliemen topustelet paahtoleivällä.

 

saltimbocca1
Mehukas saltimbocca yhdessä salaatin ja taateleiden kanssa! Maistuu myös kylmänä yösyöpölle.

Marinoitu punasipuli

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

Laitan uusiksi tämän yhden suosituimmistani postauksistani. Punasipuli on parasta!

Punasipulin ystävänä tykkään hieman pehmentää raa´an sipulin kirpakkaa makua. Vanha tuttu resepti, josta löytyy paljon eri versioita. Itse käytän valkoista balsamiviinietikkaa, punasipuli pysyy raikkaan värisenä ja maku hienostuneena. Maistuva lisuke vaikkapa lämpimiin voileipiin ja salaatteihin. Erinomaista myös tarte flambeen päälle, mutta siitä herkusta myöhemmin lisää.

 

Marinoitu punasipuli:

pari punasipulia

1-2 rkl oliiviöljyä

1,5 rkl valkoista balsamiviinietikkaa

1-2 tl   sokeria

n 0,5 tl suolaa

mustapippuria myllystä

Leikkaa punasipulit ohuiksi viipaleiksi. Lisää oliiviöljy, valkoinen balsamiviinietikka, sokeri, suola ja mustapippuri. Sekoita ja anna maustua muutamia tunteja.

 

punasipulia

punasipuli

Shakshuka

Shakshukaa värkätään nyt kanavassa jos toisessakin. Joten päätin pistää minäkin munani tähän. Munakkaaseen, jonka jäljet johtaa itäiselle Välimerelle.

Maittava aamupalana, brunssina tai mihin aikaan tahansa. Reseptistä on monenlaista variaatiota. Tarkoitus on tehdä mehukas, yrteillä maustettu munakas, jonka pääkomponentti on pehmeäksi kypsytetty sipuli-paprika-tomaattiseos. Haudutettuun seokseen tehdään koloja, joihin lisätään raakoja kanamunia. Kun kananmunat ovat hyytyneet on munakas valmis. Nautitaan kuumana vaalean leivän kanssa, tai jonkun toisen kanssa.

Tähän malliin tein tämän, ilman mitään tarkkoja määriä.

1.Lurauta pannuun oliiviöljyä. Lisää pikkuisen kuminaa jos siitä tykkäät. Lisää pilkottu sipuli, pehmennä sopivalla lämmöllä. Lisää paprikasuikaleita ja mausteet. Timjamia, paprikajauhetta, ripaus cayenne-pippuria, lusikallinen sokeria, laakerinlehti. Vähän suolaakin.

2.Hauduta kymmenisen minuuttia kannen alla. Lisää tomaattikuutiot ja aavistus vettä. Jatka hauduttamista noin 20 minuuttia. Lisää vähän vettä tarvittaessa jotta seos pysyy mehevänä.

3.Tee seokseen koloja joihin kaadat raakoja kananmunia. Munat on hyvä rikkoa vesilaseihin yksitellen, niin silloin ne on helpompi kaataa omiin koloihinsa.

4.Anna seoksen muhia nyt hyvällä lämmöllä, noin 6 minuuttia, kunnes munat ovat hyytyneet, mutta ovat sisältä vielä pehmeän valuvia.

5.Laita päälle tuoretta persiljaa reilusti! Tarjoile!

 

20171015_184524.jpg
Muna tai pari per henkilö. Illan edetessä voi testata kuka viimeksi osaa sanoa shakshuka….

 

20171015_184626.jpg
No nyt meni munat samaan koloon 😀 Hyydytä hyvällä lämmöllä noin 6 minuuttia, niin munakas on valmis!! Herkullista!t

Marja-aroniamehua

Kippistä kaikille!

Kuvaushommat tältä erää purkissa ja aika naputella pari sanaa.

 

Marja-aroniamehua
Erittäin hieno maku! Marja-aroniamehu sopii hyvin myös juomasekoituksiin.

 

 

Marja-aroniapensaat notkuvat marjoja  tänä syksynä. Istutin puskat viitisen vuotta sitten ja nyt ensimmäinen kunnon sato tarjolla. Marjat on todella nopeita poimia, ja saattavat yllättäen kadota myös lintuparven matkaan.

Pistin mehumaijan tulelle ja yhden satsin verran testailen päästellä höyrymehua. Aronia vaatii makeutta mukaan, riittävästi sanoisin. Valmis mehu maistuu yllättävän pehmeältä, jatkoon! 😀  Toisen mehuerän kokeilen tehdä viinihapolla, siivilöintiä vailla valmista.

 

Aroniamarjoja
Lisää sokeria makusi mukaan, sellaisenaan aronia on hieman tuju tapaus. Sitten mehumaija höyryämään! Voit tehdä myös sekamehua lisäämällä esimerkiksi pakkasesta herukoita tai vadelmia mukaan.

 

Tarvitset:

– mehumaijallinen riivittyjä ja huudeltuja aronianmarjoja

– sokeria maun mukaan, ainakin vajaa kilo humpsahtaa

– hyvin pestyjä ja kuumennettuja lasipulloja (lyhytaikainen säilytys)

– ja/tai pakastuspulloja, pakastettu mehu säilyy varmasti

– kokeilumieltä, aronia on maultaan vieraampi!

 

Marja-aronia varsinainen superfood. Oheisessa linkissä lisää tietoa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/t%C3%A4m%C3%A4-sininen-antioksidanttipommi-p%C3%A4ihitt%C3%A4%C3%A4-muut-terveellisyydess%C3%A4-mutta-j%C3%A4%C3%A4-silti-usein-poimimatta-1.207838

 

 

Lakritsikakku ❤

Perinteinen sitruunalla maustettu perunajauhokakku saa pehmeää ja herkullista twistiä kun lisäät siihen lakritsiraidan.

Raakalakritsijauhe on kertakaikkisen hyvää, jauhe onkin sellaisenaan lakritsinystävän pikkupahe, joka sopii erinomaisesti myös leivontaan.

Pala tätä kakkua ja päiväkahvit. Mitäpä sitä muuta!

 

Lakritsitiikerikakku
Leikkaa pala ja toinenkin!

 

Ainekset:

200 g   voita

2,5 dl   sokeria

2   dl    perunanjauhoja

3           munaa

1,5 dl   vehnäjauhoja

2 tl        leivinjauhetta

2-3 rkl  sitruunanmehua

plus

n. 2 – 3 rkl raakalakritsijauhetta  (Urtekram)

 

1.Vaahdota huoneenlämpöinen voi, sokeri ja perunanjauhot keskenään.

2. Lisää kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen.

3. Lisää sitruunanmehu ja vehnäjauhot sekä leivinjauhe, sekoita tasaiseksi.

4. Ota taikinasta noin reilu kolmannes eri kulhoon, sekoita siihen lakritsijauhe.

5. Laita voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan kerros taikinaa, seuraavaksi lakritsilla maustettu taikina, lopuksi loput vaaleasta taikinasta.

6. Paista noin 45 minuuttia, uuni 175º C.

7. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista.

 

Latkitsikakkuvärkkejä
Sitruunan ja lakritsijauheen yhdistelmä on taattua settiä. Ja toki munillakin on väliä!
Taikinat
Takaan että tämä on taikinanakin vastustamattoman hyvää. Vaarana jotta syöt lakutaikinan!
Lakritsitiikerikakku
No niin, kakku tuli uunista! Malta hetki kun jäähtyy!
Tiikerikakkua
Lakritsijauhe antaa raidoille pehmeän ruskea sävyn ja herkullisen maun.

 

 

Vadelmavinaigrette

Olenpahan tykästynyt vadelmavinaigretteen, kovastikin. Monikäyttöiseen lasipulloon laitettuna kätevää käyttää, sopii hyvin mm salaatteihin ja grillatuihn ruokiin, oikeastaan melkeinpä minne vain, rohkeasti kokeilemaan!

Tässä pari ohjetta. No 1 hehkeän vadelmainen,  No 2 puolestaan vadelmaisen pippurinen ja sipulinen.

Pikkupullollinen vadelmavinaigrette on myös kiva tuliainen.

 

Vadelmavinaigrette no 1

 

1,5 dl  vadelmia

1/2 rkl sokeria

0,75 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa

2 rkl oliiviöljyä

1/2 rkl hunajaa

1/4 tl suolaa

 

1.Murskaa vadelmat haarukalla ja lisää sokeri. Anna maustua hetken aikaa.

2. Lisää balsamiviinietikka, oliiviöljy, hunaja ja suola. Sekoita hyvin. Vaihtoehtoisesti voit tässä kohtaa kaataa ainekset sopivaan kannelliseen astiaan ja ravistaa sekaisin.

3.Valmista käytettäväksi! Säilytä jääkaapissa.

 

♥       ♥      ♥      ♥      ♥        ♥

 

Vadelmavinaigrette no 2

 

1,5 dl vadelmia

1 pieni sipuli

0,5 dl oliiviöljyä

0,5 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa

1/4  tl mustapippuria

1/4  tl suolaa

2 rkl hunajaa

 

1.Kuullota sipuli öljytilkassa kattilassa, lisää suola, pippuri ja hunaja.

2.Lisää vadelmat, öljy ja balsamiviinietikka. Sekoita haarukalla huolella vadelmat murskaten. Kuumenna seos vielä nopeasti ja jäähdytä. Halutessasi voit myös käyttää sauvasekoitinta, silloin lopputulos on pinkimpi ja hienojakoisempi.

3. Pullota valmis vadelmavinaigrette.  Säilyy useita viikkoja jääkaapissa.

 

 

vadelmavinaigrette3
Herkuttelemaan!

 

 

Kurkkaa jo!!!

Kurkkaa linkkiin, niin herkullisia reseptejä Salakiksen tuotteista. Ahmin näitä jo pelkästään lukemalla, täytyy heti kokeilla jotain näistä!!!! Oma suosikkituotteeni on turkkilainen jogurtti, josta loihtii aina kaikkea uutta ja maistuvaa!

 

http://salakis.fi/reseptikategoria/kevyet-annokset/

Sfakiani pita

Kreetalla käyneet ovat varmasti törmänneet reissullaan sfakiani pitaan. Tuorejuustotäytteiseen paistinpannussa paistettuun pitaan jonka pinnalle vedellään hunajaa enemmän kuin tarpeeksi.

Itse tutustuin tähän herkkuun hetkeä aikaisemmin ennen kuin hurja ajoreissu Kallikatiksen serpentiinitielle starttasi. Sfakiani pitalla jaksoi henkeäsalpaavat maisemat, kreikkaisen kuskit säädöt ja etenkin epävarman auton ennen vuoristoajoa tekemät temppuilut. Reissun aikana kukaan ei pystynyt keskittymään valokuvaamiseen saati paljon muuhunkaan. Voi sitä helpotuksen tunnetta kun saavuimme Lappaan. Silloin ymmärsin mitä äitini joskus tarkoitti kun kertoi tien muuttuvan yhä pienemmäksi ja korkealla vuorilla voi vuohetkin lentää…

Siitäpä päästään tuohon tuorejuustoon. Mieluusti tietysti vuohenmaitopohjainen tuorejuusto, mutta riittää kun kaupasta löydettävä tuorejuusto on pehmeää ja rasvaista, että se leviävää tasaisesti pitan sisällä kaulitessa.

Sittemmin kotona googlailin reseptin ja katsoin YouTubesta tarkemmat leipaisuohjeet.

Tällä ohjeella mennään vaikka kuuhun! Testailkaa ihmeessä!

 

Sfakiani pita

( 3 kpl)

 

ainekset:

3 1/3 dl      vehnäjauhoja

1,5 rkl       oliiviöljyä

0,8  dl        vettä

0,5  tl         suolaa

1  rkl         viinaa  (jos siltä tuntuu)

n 150 g     pehmeää tuorejuustoa

 

1. Muotoile pehmeä tuorejuusto kolmeksi palloksi. Laita sivuun odottamaan.

2. Sekoita kulhossa jauhot, suola. Lisää oliiviöljy, viina ja vesi. Sekoita käsin huolellisesti. Tarvittaessa lisää hieman jauhoja tai vettä. Taikinasta pitää tulla kiiltävää ja kimmoisaa. Laita taikina lepäämään hetkeksi, niin jauhot saavat turvota rauhassa.

3. Jaa taikina kolmeen palaan. Pyörittele palloiksi.

4. Kaulitse palloa, tai muotoile käsin, kunnes saat noin 10 cm halkaisijan suuruisen taikinaympyrän. Laita juustopallo taikinan päälle ja nostele sivut juustopallon päälle ja litistä taikinanyytti kiinni. Katso nyt tämä youtube-video niin homma on simppelesti selkeä. Onnistui muuten minultakin paljasjalkaiselta etelä-pohjalaiselta kertalaakista!

 

5. Videolla ei käytetä kaulinta, mutta jos käytät sitä apunasi, kaulitse pita noin 20 cm halkaisijaltaan.

6. Kuumenna kuiva paistinpannu keskilämpöiseksi. Älä siis käytä rasvaa paistamisessa. Paista pitaa molemmin puolin, kunnes pinta on mukavan kullanruskea, noin 3-4 minuuttia per puoli.

7. Tarjoile lämpimänä. Laita reilusti hunajaa päälle! Halutessasi myös hieman seesaminsiemeniä.

 

PS. Kokeilin tehdä myös näitä myös spelttivehnäjauhoista, eli laitoin puolet tavallisia venhäjauhoja ja puolet spelttiä.

 

Sfakiani pita01
Siellä se tuorejuusto on saumattomasti pitan sisällä!

 

 

Sfakiani pita02.jpg
Herkku paistumassa kuivassa ja keskilämpöisessä paistinpannussa!

 

 

 

Sfakiani pita03.jpg
Hunajaa pintaan! Tarjoile lämpimänä.

 

 

Kirsikkapitko

Mitäpä olisi päivä ilman pitkoa? Lakeuksilla sama kysymys kuuluu, päivä ilman nisukyrsää, mitäpä se olisi?

Peruspullataikinan ohjetta en rupea tähän rustaamaan, jokaisella on kuitenkin oma käsialansa siihen. Kunhan mieluusti lisää suolan vasta jauhojen mukana taikinoinnin loppuvaiheessa, niin suola ei häiriköi hiivan hommeleita.  Sopivan pehmeä taikina ja kunnon vaivaus. Nyt tämä menee kelmun alle kohoamaan.

 

Kirsikkapitkon täytteet

 

100 g rasiallinen sokeroituja, punaisia kirsikoita

(tilkka likööriä kirsikkarasiaan)

35  g  pehmeää voita

2 rkl pähkinärouhetta

1 rkl seesaminsiemeniä

2 rkl hienoa sokeria

 

voiteluun: kananmunankeltuainen ja teelusikallinen vettä

 

 

Kun taikina on rauhassa kohonnut äärimmilleen, on aika kumota se leivinpöydälle. Kirsikkapitkoa varten kaulitsen ohuehkon levyn, jonka leikkaan kolmeen osaan,  pintaan sivelen pehmeää voita. Tämän päälle lisään liköörissä mehustuneita kirsikoita rasiallisen. Vähän murskattua pähkinää, hivenen seesaminsiemeniä ja sokeria. Tässä kohtaa voit myös juoda liköörin jossa kirsikat maustuivat, esimerkiksi vadelmalikööri lämmittää mukavasti leipuria!

Taikinaosiot rullailen huolella pötkylöiksi ja letitän pitkoksi. Tämä tulee siis letitetyksi kolmella, helppoa, ei mene pasmat ja letit sekaisin.

Kun kirsikkapitko on kohonnut puolisen tuntia, voitelen sen kananmunankeltuaisella, jossa on teelusikallinen vettä mukana. Hienoa sokeria pintaan ja uuniin paistumaan.  Ole kärppänä uunin kanssa, noin 20 minuuttia, 200° C.

 

kirsikkapitko1
Kirsikat halki ja täytteet pintaan, tässä pitkossa ei pihistellä!

 

kirsikkapitko2
Huolellinen voitelu ja hienoa sokeria pintaan.

 

kirsikkapitko3
Keltuaisella voideltu pulla paistuu täyteläisen väriseksi.

 

kirsikkapitko4
Kirsikkapitkoa ja päiväkahvia! Vastustamatonta.