Avainsana-arkisto: kissiköökki

Lakkajuustokakku

Lakka-tuorejuustosta saa helposti suuta hivelevää makua juustokakkuun. Kiilteen tein tällä kertaa sesongin hittihedelmästä, veriappelsiinista. Veriappelsiinin maku sopii erinomaisesti lakan kanssa yhteen. Niin, ja  etelä-pohjanmaalla sanotaan ”valokki” kun kyse on lakasta.

 

Lakkajuustokakku

 

Pohja: (irtopohjavuoka noin  ∅ 19 cm)

150 g   Digestive -keksejä

50 g   voita

 

Täyte:

2 kpl   liivatelehteä

2 rkl   kiehuvaa lehteä

200 g   Creme Bonjour Lakka -tuorejuustoa

0,75 dl   turkkilaista, paksua jogurttia

0,50 dl sokeria

1,5 tl    vaniljasokeria

2 rkl     sitruunanmehua

1,25 dl  kuohukerma

 

Kuorrute:

yhden veriappelsiininmehu

1 kpl    liivatelehteä

 

1. Murenna keksit ja lisää sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi.

2. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Halutessasi voi laittaa muovikelmun vuoan reunoille. Kaada keksivoiseos vuokaan ja tasoita tiivistäen.

3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään vesitilkkaan. Sekoita kuohkeaksi sillä aikaa lakka-tuorejuusto, turkkilainen jogurtti ja sokeri. Lisää vaniljasokeri ja sitruunamehu.

4. Valuta liivatelehdistä vesi pois. Laita ne kuppiin jonne kaadat pari ruokalusikallista kuumaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana juustosekoitukseen koko ajan hyvin sekoittaen.

5. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se juustoseokseen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita nopeasti.

6. Laita kelmulla peitettynä jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi, tai mieluusti yönkin yli. Kuorruta kakku vasta sitten kun se on kunnolla jähmettynyt.

7. Tarkista veriappelsiinimehun maku, voit lisätä siihen tarvittaessa aavistuksen sokeria. Sulata liotettu liivatelehti lusikkaliseen kuumaan vettä. Lisää liivateseos mehuun koko ajan huolellisesti sekoittaen.

8. Kaada liemi kakun päälle ja levitä tasaiseksi. Laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin hyytymään.

9. Koristele kakku haluamallasi tavalla.

 

lakkajuustokakkupohja
Keksimurskavoiseos on tasoitettu vuokan pohjalle, täytettä tästä vatkaamaan…

 

lakkajuustokakku
Hivenen rosoisuutta pinnassa antaa valmiille kakulle luonnetta, halutessasi voit koristella pinnan. Veriappelsiin raikas maku yhdistettynä lakan aromeihin on maistuva yhdistelmä.

Saltimbocca, Roomalaista hyvää!

Saltimbocca oli uusi tuttavuus minulle eiliseen iltaan asti. Nojatuolimatkallani bongasin saltimboccan, jota hehkutettiin eräässä artikkelissa nirvanaan johtavana roomalaisena herkkuna. Mitäpä sitä ei lakeuksien flikka kokeelisi ????

Googlailin erilaisia ohjeita, jotka kaikki tuntuivat olevan sopivan ympäripyöreitä, eli kyseessä on  yksinkertainen ja nopeasti valmistettava, herkullinen liharuoka. Periaate on tärkeintä saltimboccan valmistamisessa: broilerinfilee(tai vasikkafilee) tikutetaan ilmakuivatun  kinkun kanssa, mausteena salviaa, suolaa ja pippuria. Pyöräytys jauhoissa ja paistetaan öljyssä ja haudutetaan mieluusti viinissä.

Ekakertalainenkin onnistuu!

 

Näitä tarvitset:

-ohuita broilerin filee-leikkeitä ( tai vasikkaa)

-ilmakuivattua kinkkua ( serrano tai prosciutto)

-tuoretta salviaa, muutama lehti

-valkoviiniä (tai kanalientä jos viini on jo juotu 🙂 )

-suolaa

-mustapippuria

-oliiviöljyä

-voita

 

1.Mausta broilerifilee kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

2.Laita päälle salvianlehti ja pala ilmakuivattua kinkkua, kiinnitä ne coctail-tikulla.

3.Pyörittele pikaisesti vehnäjauhoissa.

4.Laita paistonpannuun hieman oliiviöljyä ja/tai voita, kuumenna sopivalla lämmöllä.

5.Laita fileet paistumaan, ensiksi kinkkupuoli alaspäin, käännä muutaman minuutin kulutta ja jatka paistamista kunnes ovat kivasti kullanruskeita.

6. Nosta fileet hetkeksi sivuun ja kaada pannulle lasillinen valkoviiniä kuumenemaan.

7.Hauduta ja kääntele fileitä viiniliemessä muutamia minuutteja, .

8. Tarjoa salaatin kanssa! …. ja paistoliemen topustelet paahtoleivällä.

 

saltimbocca1
Mehukas saltimbocca yhdessä salaatin ja taateleiden kanssa! Maistuu myös kylmänä yösyöpölle.

Marinoitu punasipuli

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!

Laitan uusiksi tämän yhden suosituimmistani postauksistani. Punasipuli on parasta!

Punasipulin ystävänä tykkään hieman pehmentää raa´an sipulin kirpakkaa makua. Vanha tuttu resepti, josta löytyy paljon eri versioita. Itse käytän valkoista balsamiviinietikkaa, punasipuli pysyy raikkaan värisenä ja maku hienostuneena. Maistuva lisuke vaikkapa lämpimiin voileipiin ja salaatteihin. Erinomaista myös tarte flambeen päälle, mutta siitä herkusta myöhemmin lisää.

 

Marinoitu punasipuli:

pari punasipulia

1-2 rkl oliiviöljyä

1,5 rkl valkoista balsamiviinietikkaa

1-2 tl   sokeria

n 0,5 tl suolaa

mustapippuria myllystä

Leikkaa punasipulit ohuiksi viipaleiksi. Lisää oliiviöljy, valkoinen balsamiviinietikka, sokeri, suola ja mustapippuri. Sekoita ja anna maustua muutamia tunteja.

 

punasipulia

punasipuli

Shakshuka

Shakshukaa värkätään nyt kanavassa jos toisessakin. Joten päätin pistää minäkin munani tähän. Munakkaaseen, jonka jäljet johtaa itäiselle Välimerelle.

Maittava aamupalana, brunssina tai mihin aikaan tahansa. Reseptistä on monenlaista variaatiota. Tarkoitus on tehdä mehukas, yrteillä maustettu munakas, jonka pääkomponentti on pehmeäksi kypsytetty sipuli-paprika-tomaattiseos. Haudutettuun seokseen tehdään koloja, joihin lisätään raakoja kanamunia. Kun kananmunat ovat hyytyneet on munakas valmis. Nautitaan kuumana vaalean leivän kanssa, tai jonkun toisen kanssa.

Tähän malliin tein tämän, ilman mitään tarkkoja määriä.

1.Lurauta pannuun oliiviöljyä. Lisää pikkuisen kuminaa jos siitä tykkäät. Lisää pilkottu sipuli, pehmennä sopivalla lämmöllä. Lisää paprikasuikaleita ja mausteet. Timjamia, paprikajauhetta, ripaus cayenne-pippuria, lusikallinen sokeria, laakerinlehti. Vähän suolaakin.

2.Hauduta kymmenisen minuuttia kannen alla. Lisää tomaattikuutiot ja aavistus vettä. Jatka hauduttamista noin 20 minuuttia. Lisää vähän vettä tarvittaessa jotta seos pysyy mehevänä.

3.Tee seokseen koloja joihin kaadat raakoja kananmunia. Munat on hyvä rikkoa vesilaseihin yksitellen, niin silloin ne on helpompi kaataa omiin koloihinsa.

4.Anna seoksen muhia nyt hyvällä lämmöllä, noin 6 minuuttia, kunnes munat ovat hyytyneet, mutta ovat sisältä vielä pehmeän valuvia.

5.Laita päälle tuoretta persiljaa reilusti! Tarjoile!

 

20171015_184524.jpg
Muna tai pari per henkilö. Illan edetessä voi testata kuka viimeksi osaa sanoa shakshuka….

 

20171015_184626.jpg
No nyt meni munat samaan koloon 😀 Hyydytä hyvällä lämmöllä noin 6 minuuttia, niin munakas on valmis!! Herkullista!t

Marja-aroniamehua

Kippistä kaikille!

Kuvaushommat tältä erää purkissa ja aika naputella pari sanaa.

 

Marja-aroniamehua
Erittäin hieno maku! Marja-aroniamehu sopii hyvin myös juomasekoituksiin.

 

 

Marja-aroniapensaat notkuvat marjoja  tänä syksynä. Istutin puskat viitisen vuotta sitten ja nyt ensimmäinen kunnon sato tarjolla. Marjat on todella nopeita poimia, ja saattavat yllättäen kadota myös lintuparven matkaan.

Pistin mehumaijan tulelle ja yhden satsin verran testailen päästellä höyrymehua. Aronia vaatii makeutta mukaan, riittävästi sanoisin. Valmis mehu maistuu yllättävän pehmeältä, jatkoon! 😀  Toisen mehuerän kokeilen tehdä viinihapolla, siivilöintiä vailla valmista.

 

Aroniamarjoja
Lisää sokeria makusi mukaan, sellaisenaan aronia on hieman tuju tapaus. Sitten mehumaija höyryämään! Voit tehdä myös sekamehua lisäämällä esimerkiksi pakkasesta herukoita tai vadelmia mukaan.

 

Tarvitset:

– mehumaijallinen riivittyjä ja huudeltuja aronianmarjoja

– sokeria maun mukaan, ainakin vajaa kilo humpsahtaa

– hyvin pestyjä ja kuumennettuja lasipulloja (lyhytaikainen säilytys)

– ja/tai pakastuspulloja, pakastettu mehu säilyy varmasti

– kokeilumieltä, aronia on maultaan vieraampi!

 

Marja-aronia varsinainen superfood. Oheisessa linkissä lisää tietoa.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ruoka/t%C3%A4m%C3%A4-sininen-antioksidanttipommi-p%C3%A4ihitt%C3%A4%C3%A4-muut-terveellisyydess%C3%A4-mutta-j%C3%A4%C3%A4-silti-usein-poimimatta-1.207838

 

 

Jesaria pintaan!

 

Kahta en vaihda, toinen on tämä iankaikkisesti toimiva ja ärhäkkä marjapoimuri.

Harmittaa kun  näitä ei löydy enää tuliteränä kaupoista, olisiko vimpat myyty 80-luvulla… Googlailemalla löysin tämän hämeenlinnalaisen lintu-mallin raapaisseen kakkossijalle Tekniikan Maailman -testissä 11/1974. Kahvasta ainoastaan tullut silloin miinusta, irtoaa aikanaan. Totta, sanon minäkin.

Huollon kautta taas metsään. Jesaria pintaan ja rautalankaa siihen viime vuosituhannella irronneeseen kripaan. Niin taas pörsköttää marjametsällä ämpärit täyteen. En vaihda muoviseen, miksi pillittäisin metsässä halvan kopion kanssa. Tämä on aarre.

 

 


 

20170927_111504
Ei poistoja. Käytä, pese ja huolla! 😀

 

 



Villadoris.com

Kissiköökki vaihtaa tänään nimeään. Villadoris. Sillä mennään tästä eteenpäin, eikä hätää, vanha domain toimii vielä rinnalla, niin kaikki löytävät perille muutoksen tuulissa.

Pysytään linjoilla!

Villadoris.com

 

Tänään on päärynäpäivä!

Päärynäpäivää!

Syksyisen raikasta päivää kaikille! Huomenna alkavaa luvattua syyshellettä odotellessa laitan ostamani ranskalaiset Guyot-päärynät erilaisiksi herkuiksi. Tämä on ehdottomasti paras maistamani päärynälaatu, perinteiset vihreät jää kalkkiviivoille… Kunpa näitä olisi vielä pitkään kaupassa!

 

Tänään on päärynäpäivä.
Tänään on päärynäpäivä.

Paratiisipuurolla päivä käyntiin!

Ja tämähän tehdään aivan tavallisista kauraryyneistä pienellä säätämisellä.

1,75 dl vettä, ripaus suolaa ja noin puoli teelusikkaa kookosöljyä

0,75 dl kauraryynejä

…sillä väin kun puuro hautuu, murskaan lautaselle puolikkaan mehukkaasta Guyot-päärynästä, kaadan kuuman puuron niiden päälle ja kevyt sekoitus. Vie muuten kielen mennessään.

Mehulinko on mukava vehje, muutama pesty päärynä vilahti sinnekin.

Tuloksena aivan säpisevän maukasta päärynämehua.

No joo, nyt piti äkkiä kuvata tämä lasillinen, juoda tämä pitää eikä zoomailla, jäät sulaa  🙂

Herkut

Mehulingossa on se hyvä tai työläs puoli, miten päin nyt asiaa tarkasteleekin. Mitä ihmettä teen kuitumassalle, mäskille? Tässä päärynäcasessa massa oli sen verran makoisaa, että päätin ottaa sen talteen, keittiökierrättämistä. Kiehautin kuitu-massan kattilassa soseeksi, lisäten joukkoon hieman sitruunanmehua ja sokeria. Sosetta on kiva käyttää vaikka juuri tuohon paratiisipuuroon tulevina aamuina, ei noita herkkupäärynöitä kuitenkaan jatkuvasti löydy hedelmätiskeiltä.

Kuuma sosepurkki kädessä päädyin samalla suunnittelemaan lounasta!

… ja jääkaapista muut värkit esiin. Tässä tulos.

Raikas salaatti, päärynäcouscous ja savulohta

salaatti

pala hunajamelonia

tomaatti

pieni punasipuli

mozzarellaa

persiljaa

lusikallinen punaherukoita.

Kastikkeeksi vaikkapa pikasekoitus oliiviöljy-balsamico-hunaja-mustapippuri-suola –kastiketta. Punaherukat salaatin päällä ovat kiva kotimainen haastaja esim granaattiomenan siemenille. Jos sinulla sattuu olemaan punaherukkapensas, niin se on oikea aarre! Irtonaisina pakastettuna niitä on kätevä käyttää rohkeasti kokeillen erilaisiin annoksiin.

Couscousin hauduttamista varten kiehautin veden mukana juuri tuota hehkuttamaani päärynäsosetta. Couscous on siitä veikeää tavaraa vaikka kuinka teet sitä paketin ohjeen mukaan, runsaasti tuppaa tulemaan. Minä tein sinkkuannoksen, joka sekin on aika laaja käsite. Kylkeen savulohta, grillattua broilerinfileetä tms sopii yhtä hienosti.

Päikkärit, koomahetki, whatever olisi nyt poikaa…

Siinäpä inspiroituneena kehittelin kakkureseptin.

Päärynämantelikakku

Päärynämantelikakku

1,5 dl  vehnäjauhoja

0,5 dl  perunajauhoja

1,0 dl  mantelijauhetta

1,0 tl  leivinjauhetta

2        munaa

1,0 dl  sokeria

75 g   voita

2        päärynää

3 rkl  sitruunanmehua

pinnalle:

1,0 dl  mantelilastuja

(hieman hunajaa)

  1. Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sulata voi. Pese ja viipaloi päärynät, kaada sitruunanmehu päärynäviipaleille. Voitele vuoka.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe, mantelijauhe ja jäähdytetty voisula. Sekoita varovasti joukkoon päärynäviipaleet sitruunanmehuineen.
  3. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Ripottele päälle mantelilastuja ja halutessasi hieman juoksevaa hunajaa. Paista noin 40 minuuttia, 170 astetta.

 

Hyviä herkutteluhetkiä !