Mitäpä olisi kesäpäivä ilman kesäkeittoa? Vanhalta kukikkaalta lautaselta, kuumana, voisilmällä, ruisleivän ja maitolasin kanssa. Juuri silloin kun et ehdi muuta laittaa, mutta siinä samassa löydätkin itsesi kaupasta ja kasvimaalta hakemassa aineksia kesäkeittoosi.
Tarkkoja määriä aineksista ei tähän reseptiin voi laittaa. Kaikki uuden sadon värkit sopii keittoon, juuri niin kuin sinä itse haluat.
Kesäkeitto
Kuori ja paloittele pestyt uudet perunat ja pienistä porkkanat. Laita perunat kiehumaan kevyesti suolattuun vähään veteen, ja humpsauta porkkanat perään hetken kuluttua.
Lurauta paistinpannuun oliiviöljyä ja freesaa siinä kevyesti kesäsipulia ja parsakaalia.
Kipaise yrttipuskiisi, tilliä, basilikaa… tai muita yrttejä hyppysissäsi liidät takaisin keittiöön.
Tässä kohtaa perunat ja porkkanat ovat jo melko kypsiä, eli lisää paistinpannun ainekset mukaan keitokseen. Kukaan ei estä pistämästä tässä kohtaa muitakin kesäaineksia keittoon. Itse en voinut vastustaa kiusausta heittää mukaan pikkuisen maissia. Sitä ei kasva massa eikä puussa lähistöllä, mutta pakastimessa sattui olemaan….
Lisää myös hyppysellinen sokeria ja tomaus valkopippuria.
Nyt on aika lisätä kesäkeittoon tuorejuustoa ja maitoa. Kuumenna keitto, mutta älä kiehuta enää.
Lisää lopuksi yrttisilppua ja voisilmä.
Syömään!

Kesäkeitto on kesäinen ruoka, joka (anteeksi!) saa minut voimaan huonosti. En tiedä, mikä siinä on, mutta lapsuuden kesäkeitot pomppaavat mieleen ja äh, ei mene sellaisena alas. Varmaan osasyy on lapsuudessa kesäkeittoon lisätty kukkakaali, joka on mun kauhistus ja toinen se maito.
Mun kesäkeitossa voisi olla noi sinun aineet ilman maitoa. Kenties kasvisliemikuutiolla vahvistettuna. Maidon tilalla vesi. Se ei kyllä kuulemma sitten enää ole kesäkeittoa, mutta…
TykkääTykkää
Kiitos nostalgisesta kommentistasi! Tiedän kyllä monta muutakin ihmistä jotka saavat juuri siitä lapsuudenajan kesäkeitosta ties mitä väristyksiä 😀 Maito kieltämättä mielletään juuri siksi ”kesäkeittoaineeksi”. Mutta jos tykkää tuorejuustoista keittoon lisättynä, silloin maidon voi jättää vaikka poiskin. Ja aivan varmasti kesäkeitto kasvisliemellä on täyttä kesäkeittoa!
TykkääLiked by 1 henkilö