Kentiapalmu

Kentiapalmu, Howea forsteriana, on kotoisin Lord Howen saarelta Australiasta. Luonnonvaraisena tuota palmua tavataan ainoastaan tuolla kyseisellä saarella, ja palmujen taimikasvatus on siellä ilmeisen hyvää bisnestä. Kuten tästä linkistä voit kurkata….

 

…ja takaisin tänne kylmään pohjolaan. Kentia on kauneimpia huonekasveja mitä tiedän. Tyylikäs, sopivasti hidaskasvuinen, joskin hieman kookas aikaa myöten.

Mitä isompi palmu, sitä helpompi sitä on hoitaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, jos olet onnistunut kasvattamaan kentiapalmusi suureksi, olet tehnyt paljonkin jotain oikein, mutta osannut olla myös viisaasti laiska.

Itse hommasin kentiani pari vuotta sitten laitettuani jukkapalmuni kirjaimellisesti ulos, tai toinen niistä meni naapuriin noin vain. Ilman palmuja (lue isoja kasveja) en kuitenkaan osannut olla, ja kukkakaupasta löytyi tämä vehmas kentia.

Pari sanaa siitä mitä olen oppinut kentiasta, palmusta joka kasvaa mieluusti leveyttä, vaan ei juurikaan korkeutta. Omani on tällä hetkellä noin 1,7 m leveä ja 1,5 m korkea. Alkujaan ruukussa oli viisi taimea, mutta sanoisinko onnekseni kolme niistä nuupahti. Ilmeisesti syynä oli se, että jossain kohtaa reissua kohti Suomea oli palmujen juureen heitetty liian paljon multaa, eli sitä oli mennyt lehtivarsien väliin tuhoisin seurauksin. Sen huomattuani putsailin liiat mullat pois jäljelle jääneiden tyvestä ja laitoin sepeliä mullan pintaan.

kentia3

Mitenkäs sitä sitten muuten hoidetaankaan?????

Kastelua kohtuudella, älä anna veden maata aluslautasella. Tai jos olet istuttanut palmusi altakasteluruukkuun, etenkin talviaikana riittää kun kastelet palmua mullan pinnan kautta. Vaan kentiapalmu ei saa oikeastaan kuivahtaakaan. Tässäpä sitä taitelemista tarvitaan ja kokenutta multasormeakin kosteuden analysoinnissa.

Lannoitusta  kentia tarvitsee vain silloin tällöin, jopa puolen vuoden välein on riittävän usein. Kentiapalmu saattaa olla nimittäin erittäin kranttu liian voimakkaalle lannoitukselle.

Ruukunvaihdon kanssa ei myöskään kannata hötkyillä. Palmu pärjää erittäin mainiosti juuri tuossa youtubevideolla nähdyssä ruskeassa ruukussa jopa useita vuosiakin. Kun jossain vaiheessa et voi enää pitää näppiäsi erossa uudesta ruukusta, kannattaa multaan sekoittaa hieman hiekkaa tai soraakin. Itse käytän huonekasveihin hiekan kuuman uunin kautta, jolloin siitä kuolee mahdolliset kasville sopimattomat ainekset, mitä lie ne sitten ovatkin.

Valo? Aurinko?? Metka kysymys Suomessa. Sijoita kasvi runsaaseen hajavaloon, ei suoranaiseen paisteeseen. Kesällä voit käyttää kasvia ulkona, mutta sopivasti taas puolivarjoon. Tai hetkeksi vesisateeseen. Suihkutus on se mitä kentia himoitsee, kunhan suojaat ruukun ettei huku palmupoikaparka. Talvisin hinaan kentiaani suihkuun aina silloin tällöin. Ja juuri nyt se on suihkussa ja kuivuttuaan kannan takaisin paikalleen.

kentia2

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s