Vintagea

Vintage-olkalaukku. Jostain kohtaa 60-lukua. Keinonahkaa, joka on kestänyt aikaa murtumatta kaappien kätköissä. Olkalaukussa ei ole mitään merkintää valmistajasta.

Siihen aikaan jos olisi sanonut tabletin sopivan laukkuun, olisi voinut olla tiedossa melkoinen jysäri. Nyt tyydyn toteamaan tabletin todellakin sopivan laukkuun ja pilvipalvelun toimivan…

Taatusti katseenkääntäjä.

 

Vintage-laukku 2

 

Chimichurri

Argentiinalainen mausteseos, sopii lihaan, kalaan, kanaan, melkein mihin tahansa. Tästä tekee myös kätevästi maustetahnan, joka on erityisen maukasta grillatun lihan kylkeen sipaistuna.

Kiertelin kaupat etsiessäni tätä maustesekoitusta, hukkareissu, joten sekoittelin itse chimichurrit. Mikä onkaan parempi tapa samalla inventoida oma maustehylly! Eli ihan perusmausteista tehdään tämä sekoitus, ei tarvitse hifistellä erikoismausteilla, ja lopputulos sitäkin maukkaampi.

chimichurri2

Chimichurri-mausteseos

 

persiljaa

oreganoa

mustapippurirouhetta

paprikajauhetta

valkosipulijauhetta

merisuolaa

 

Laitoin jokaista maustetta noin ruokalusikallisen, suolaa hieman vähemmän. Tavallinen hieno merisuola käy mainiosti. Ainekset lasipurkkiin ja ravistus, siinä se.

 

chimichurri4
Mausteet sekoitettuna, kuivamausteseos tässä vaiheessa.

 

 

Todella herkullisen maustetahnan teet lisäämällä mausteseospurkkiin oliiviöljyä, viinietikkaa ja vettä.

noin 2 rkl oliiviöljyä

noin 2 rkl viinietikkaa ( valkoinen balsamico oma suosikkini)

0,5 rkl vettä

 

Sekoita hyvin ja käytä haluamallasi tavalla. Maustetahna säilyy hyvin, mutta veikkaan että tämä käytetään todella nopeasti. Grillipihvin päällä parhaimmillaan. Kokeile myös paahdetulle ruisleivälle.

 

Chimichurri sopii myös marinointimausteeksi.  Voit tehdä maustetahnan myös tuoreista yrteistä, jolloin siitä tulee enemmän kastiketyyppinen ja väriltään vihreämpi.

Mandariinismoothie

Lasipurkkivillitys. Trendikäs tapa laittaa nyt kaikkea lasipurkkeihin… Näyttää mukavalta ja maistuu piirun verran paremmalta.

 

Mandariinismoothie

 

1 dl kreikkalaista jogurttia

0,5 dl maitoa

0.5 dl appelsiinituoremehua

pieni banaani

mandariini

lusikallinen hunajaa

jääpaloja

 

Hurauta blenderillä ainekset sekaisin ja kaada lasipurkkiin. Nauti välipalana tai sieppaa mukaan evääksi.

 

smoothie2

 

Kemikaalit, muovit, meri…

Kemikaalit, muovit, meri….

 

Linkissä hyvää asiaa kodin kemikaaleista. Jos otsikossa varoitetaan laittamasta muoviastiaa mikroon, lisäisin samaan aihepiiriin myös paistopussit. Lihan paistaminen muovipussissa ei alkujaan kuulostakaan järkevältä.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/suorat_sanat/asiantuntija_ala_laita_muoviastiaa_mikroon

 

 

Ja toinen linkki, muovijätteistä merissä. Pistää ajattelemaan tulevaisuutta.

http://yle.fi/uutiset/merissa_on_pian_enemman_muovijatetta_kuin_kalaa/8612521

Lämmintä perjantaita!

Coldplay ei pidempiä esipuheita kaipaa! Mielenkiintoista olisi nähdä heidät livenä, lähin keikkapaikka näillä näkymin Tukholmassa. Eivätkä teekään mitään tyypillisiä jumppapumppavideoita….

 

Briossi-sämpylät

Brioche. Suussasulavat briossit. Kuohkea ja pehmeä. Voita ja munia säästämättä. Herkullisia aamiaisella, brunssilla, kahvin kanssa… Pikkusuolaisella täytteellä, tai vaikkapa hampurilaistyyliin ladattuna.

Kokeilin juuri täytteeksi avokadoa, marinoitua punasipulia ja kreikkalaista jogurttia yrteillä maustettuna. Siis, niin hyvää!

 

Briossit

( uunipellillinen, noin 10-12 kpl)

 

1 dl maitoa

0,5 tl suolaa

lusikallinen hunajaa

1/4 palaa hiivaa

2 kananmunaa

100 g sulatettua voita

n. 4,5 dl vehnäjauhoja

 

1.Sekoita huolellisesti kylmään maitoon hiiva, suola, hunaja ja kanamunat.

2. Lisää puolet jauhoista erittäin hyvin sekoittaen, lisää mukaan jäähtynyt voisula ja loput jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Taikinasta tulee hieman löysää, mutta se on tarkoituskin.

3. Peitä kulho tiiviisti muovikelmulla tai kannella. Laita taikina jääkaappiin ja anna sen olla siellä yön yli (tai vähintään 10 tuntia). Jääkaapissa löysähkö taikina sakeutuu yön aikana.

4. Kumoa taikina leivinalustalle ja vaivaa huolella. Leivo sämpylöiksi, hyvin pyöritellen.

5. Anna sämpylöiden kohota kunnolla leivinpellillä liinan alla lämpimässä reilun tunnin.

6. Voitele kananmunalla ja koristele halutessasi seesaminsiemenillä.

7. Paista kullankeltaisiksi keskitasossa noin 12-15 minuuttia, uuni 200° C.

briossi3

Pari sanaa pizzasta

Pohjan, tomaattikastikkeen, juustosekoituksen ja täytteiden mysteeri, joka parhaimmillaan rakentuu herkulliseksi luomukseksi. Pizzan helppous ja vaikeus. Se tietää intohimoista pizzanpyöritystä!

Tuntuisi hassulta postata tähän pelkkä pizzaresepti. Makuja on niin monia, kuten pizzamenut osoittavat, käsialoja on monia, raaka-aineissa on eroja.

Aikojen alussa kun pizza rantautui Suomeen oli vain muutamia pizzerioita ja kotona pizzaa taikinoitiin uteliaan innokkaina, usein pelkän kuulopuheen perusteella ja naistenlehtien resepteillä. Tai sitten pizzeriassa syödyn perusteella. Makuhan aina ratkaisi vaikka kotona olisikin tullut piirakkaa pizzan sijaan. Ensimmäinen näkemäni ja tekemänikin pizza oli paksupohjainen, ketsupilla voideltu, tuhdisti jauhelihalla ja tomaattilohkoilla ryyditetty piirakka, päällä edamia. Oreganokin vaikutti heinäladon pohjalta lakaistulta seokselta. Tämän rinnalla sitten ensimmäinen pizzerian pizza olikin kuivareunaista frisbeetä niukalla täytteellä. Oli pohjalaislikka huuli pyöreänä! Kolmas merkittävä pizzamuistoni on ensimmäiseltä etelä-Euroopan reissultani, söimme niin herkullista pizzaa etelän yössä, ettemme enää koskaan löytäneet uusiksi sitä pizzeriaa.

 

Onko maailman parasta pizzapohjaa olemassakaan? On, mutta resepti vaihtelee.

1 osa vettä, 2 osaa jauhoja, ja niihin oikein suhteutettuna hiivaa, suolaa ja öljyä.

(yksi pizzapohja on:  1 dl vettä, 2 dl jauhoja, 10 g tuorehiivaa , 1 rkl öljyä, 0,5 tl suolaa)

Jauhot? Durum, vehnäjauho, graham, hiivaleipäjauho, semolina, tipo 00-jauhot… Pelkästä durumista tulee keltaisempi, helposti kaulittava pohja, joka jauhojen karkeudesta johtuen ei kohoa kovinkaan paljon. Kun durumiin sekoittaa muita vehnäjauhoja saadaan taikinaan hieman sitkoa, ja aina mitä hienommista jauhoista leipoo, sitä enemmän taikina myös kohoaa. Joskin ohueksi kaulitun pizzan tarkoituskin on pysyä ohuena. Itse suosittelisin jauhosekoituksen tekemistä pääpainon ollessa durumissa. Tipo 00-jauhoja en ole vielä onnistunut löytämään kaupoista, joskin pari vinkkiä on asiaan, että eräät luomuvehnäjauhot olisi lähellä samaa jauhatusastetta. Niin, ja hiivaa ei pidä käyttää liikaa, vähemmälläkin määrällä kyllä nousee.

Tomaattikastike? Pizzan salaisin aineosa. Usein teen itsekin niin salaista soossia, etten jälkikäteen edes tiedä tai muista mitä siihen laitoin.

Juusto? Laitetaan pohjaan tomaattikastikkeen päälle, ennen täytteitä. Vain pienen määrän juustoraastetta voi laittaa täytteiden päälle, jos sitäkään, riippuen paljonko sitä meni täytteiden alle. Oma suosikkini on juustosekoitus seuraavista,  Grana Padana, Pecorino Romano ja Emmental. Juustonkannikoita voi myös pakastaa, ja niitä voi jäisinä raastaa erittäin mainiosti. Sinihome- tai valkohomejuusto on myös maukas lisä täytteisiin kuuluvana.

Täytteet? Laadukkaita raaka-aineita, vaikka sitten keräisitkin kaikki rippeet jääkaapista. Täytevärkit kannattaa laittaa valumaan, ei ole kiva syödä vetistä pizzaa, jossa täytteet luistelevat irtonaisina. Tonnikalasta liemet pois. Katkaravut sulina ja kuivina. Kaprikset, oliivit ja muut liemisäilykkeet myös valutettuina. Kohtuus tässäkin, neljä-viisi täytettä on riittävästi, ja makujen täytyy olla sopusoinnussa keskenään. Kun pääosa juustoraasteesta  laitettiin tomaattikastikkeen päälle, nyt tarvitsee vain hieman ripauttaa juustoa sinne tänne.

Uuni? Tavallista kotiuunia ei saakaan niin kuumaksi kuin olisi tarpeen. Vaan varsin hyvää tulee jo 250° C:ssa. Uunin erilaisia toimintoja kokeilemalla voi vielä säätää lopputulosta.

Oregano? Uskaltaisin väittää persiljan olevan ”uusi” oregano. Mielestäni kuivattu oregano saattaa maistua kitkerältä ja tikkuiselta, eikä tuoretta oreganoa ole aina saatavilla.

Valkosipuli? Makuasia. Mutta mitäpä olisi keittiö ilman huumaavaa valkosipulin tuoksua.

 

Omat suosikkitäytteet:

tonnikala, katkarapu, kapris, punasipuli, makea paprika

metwursti, artisokka, ananas, punasipuli, homejuusto

pizza

 

Lempeä kanakeitto

Tammikuun pakkaspäivien lämmikkeeksi sopii maistuva kanakeitto. Tarjoa kuumana, voileivän kanssa, jos haluat fiinimmän kattauksen lasi viiniä sopii myös. Tästä annoksesta tulee keittoa kahdelle.

 

Kanakeitto

 

0,8 l vettä

kanaliemikuutio

2 broilerin rintafileetä paloiteltuna

öljyä

1 sipuli

1-2 valkosipulinkynttä

2 porkkanaa lastuiksi veisteltynä

pala pilkottua paprikaa

1 dl riisiä (esim värikästä Risellan Trigrano riisisekoitusta)

1 tl inkivääritahnaa

 

persiljaa

lusikallinen sitruunanmehua

mustapippuria

(maissisuuruste: pari lusikallista maissitärkkelystä tilkkaan vettä)

 

Päälle koristeeksi ohuita varsisellerin paloja.

 

1. Laita vesi kiehumaan ja heitä kanaliemikuutio mukaan.

2. Kuullota öljyssä paistinpannussa sipuli,  valkosipuli, paprika ja porkkanalastut. Lisää mukaan inkivääritahnaa ja riisi, jatka kuullottamista.

3. Kaada ainekset paistinpannulta kattilaan keittymään.

4. Paista paistinpannussa pilkotut broilerinfileet ja lisää ne keittoon hautumaan noin pariksi kymmeneksi minuutiksi, tarvittaessa lisää vähän vettä keittoon.

5. Tarkista maku. Halutessasi voit hieman suurustaa keittoa paksummaksi.

6. Herkuttele kuumana!

 

kanakeitto4

Hattumaniaa!

Nyt tekee alessa löytöjä kunnon prosenteilla. Löytyi kympillä tämä kolmenkympin hattu, eli kannattaa poiketa Seppälässä jos haluat hatun päähäsi…. Hyvin klassinen malli, aivan yhtä hottia vielä vuosienkin päästä. Suhteellisen kevyt ja vuoriton, ryhtiä ja näyttävyyttä antaa ripsinauha. Ja 100 % villaa. Kyllä nyt olen niin tyytyväinen! Tähän pitkä yksivärinen neulepaita, nahkahousut, pitkät saappaat… tai sitten minimalistinen jakkupuku. Tai mitä vain.  Poistun nyt sovittelemaan eri vaihtoehtoja!hattu10

 

3 kovaa hajusteetonta

Kolme laadukasta suosikkituotettani. Pikkurahalla ja ilman turhia hajusteita.

1. Lidl, Cien, Sensetive deo roll-on. Mm. allergia- ja astmaliitonmerkki, ympäristömerkki ja Astma-Allergel Danmark -merkintä

2. Lactoline, hajustomaton pesuneste. Luottotuote koko vartalolle. Leaping Bunny -merkintä. Ei sisällä eläimillä testattuja raaka-aineita eikä eläinperäisiä ainesosia. Kotimainen tuote.

3. Rainbow, Sensetive Color, pyykinpesujauhetiiviste kirjopyykille. Ympäristömerkki. Ei sisällä zeoliittiä, hajusteeton. Pyykki tuoksuu vain puhtaalle ja pesukone kiittää.

tuotesuosikkini