Se oli kaunis syyskuinen päivä. Auringon paisteesta nauttivat myös ne miljoonat pienet vihreät kirvat, jotka vaanivat ulos kuivumaan viemiäni pyykkejäni. Voi sitä liinavaatteisiin tarttuneiden kirvojen määrää!

Silloin se hupikohtaus iski. Kiskaisin tuplaleveän lakanan ylitseni ja lähdin viilettämään ympäri pihaa. Tanssin kuin kummitustähtien kanssa heilutellen käsiäni lakanan alla. Jokaisella askeleella tuntui yhä mukavammalta, silläkin uhalla että naapureissa jo kenties etsittiin kamferitippoja. Enhän minä sille mitään voinut jos he uskoivat kummituksiin, minä vain tuuletin lakanaa.

Mieleeni tuli kaikkea hauskaa. Samalla pihalla olin joskus halunnut tulla taitoluistelijaksi esittäen vapaasti ohjelmaani. Kuinka joskus olinkaan matkinut malminetsintälentokoneen matalalentoa. Laulanut ääneni käheäksi. Keinunut oksennuspisteeseen saakka.

Jatkoin juoksemista pyörähdellen, nauroin sydämeni kyllyydestä yhdessä haamujeni kanssa. Ei mitään virolaista kotkomotkotusta, vaikka lakana olikin Ratian mallistosta, ei voi tietää, hyvä lakana.

Lopuksi viikkasin pyykkini tyytyväisenä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin onnellinen!

Ps. Kuvan lakanat ja kummitukset liittyvät ehdottomasti tapahtumiin.