Kissiköökin kestosuosikki. Focaccian päälle voi laittaa värkkejä laajemmallakin repertuaarilla. Jokaisella on myös tässä hommassa oma käsialansa, joka muotoutuu aikojen kuluessa, lopuksi teet tätä unissasikin. Eikä yhtä ainutta ja oikeaa ohjetta ole. Mamma mia! Tällä ohjeella tulee noin 20×30 cm kokoinen ohuempi leipä.
2 dl vettä
12 g hiivaa ( vajaa 1/4 tuorehiivapaketista)
4 dl vehnäjauhoja
1/4 dl oliiviöljyä
1/2-1 tl suolaa
1/2 tl sokeria
pinnalle
n. 2 rkl oliiviöljyä jossa 2 murskattua valkosipulinkynttä
plus pinnalle:
aurinkokuivattua tomaattia
oliiveja (isot oliivit voi leikata kahtia)
muutama metwurstin saksittu suikale
mozzarellaa
yrttejä
sormisuolaa
1. Lisää kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri, murenna hiiva joukkoon ja sekoita.
2. Sekoita vehnäjauhot huolellisesti nesteeseen ja lisää oliiviöljy. Taikina pitää olla sopivan löysää. Anna kohota liinan alla lämpimässä kaksinkertaiseksi, reippaasti puoli tuntia.
3. Voitele matala vuoka tai käytä uunipeltiä ja leivinpaperia.
4. Levitä kohonnut taikina öljyisin käsin rennosti vuokaan tai uunipellille. Lisää taikinan päälle valkosipulioliiviöljyä, älä turhaan arastele tässä kohtaa, anna mennä vain.
5.Painele täytteet pintaan ja revi mozzarellaa mukaan. Anna vielä hetken kohota lisää ennen uuniin laittoa. Ripottele kevyesti sormisuolaa pinnalle ja jotain yrttejä. Tuoreyrtit voi lisätä vasta paistamisen jälkeenkin niin saat värikkyyttä pintaan.
6. Paista noin 20-25 minuuttia, uunin keskitasolla, 220 astetta.
Tämä on hyvää olen joskus maistellutkin. Pitää joskus tehräkkin itselle, nyt reseptikin on ja herkku kuva.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos 🙂 Tällä on helppo herkutella.
TykkääTykkää