Aikuinen nainen kummittelee

Se oli kaunis syyskuinen päivä. Auringon paisteesta nauttivat myös ne miljoonat pienet vihreät kirvat, jotka vaanivat ulos kuivumaan viemiäni pyykkejäni. Voi sitä liinavaatteisiin tarttuneiden kirvojen määrää!

Silloin se hupikohtaus iski. Kiskaisin tuplaleveän lakanan ylitseni ja lähdin viilettämään ympäri pihaa. Tanssin kuin kummitustähtien kanssa heilutellen käsiäni lakanan alla. Jokaisella askeleella tuntui yhä mukavammalta, silläkin uhalla että naapureissa jo kenties etsittiin kamferitippoja. Enhän minä sille mitään voinut jos he uskoivat kummituksiin, minä vain tuuletin lakanaa.

Mieleeni tuli kaikkea hauskaa. Samalla pihalla olin joskus halunnut tulla taitoluistelijaksi esittäen vapaasti ohjelmaani. Kuinka joskus olinkaan matkinut malminetsintälentokoneen matalalentoa. Laulanut ääneni käheäksi. Keinunut oksennuspisteeseen saakka.

Jatkoin juoksemista pyörähdellen, nauroin sydämeni kyllyydestä yhdessä haamujeni kanssa. Ei mitään virolaista kotkomotkotusta, vaikka lakana olikin Ratian mallistosta, ei voi tietää, hyvä lakana.

Lopuksi viikkasin pyykkini tyytyväisenä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin onnellinen!

Ps. Kuvan lakanat ja kummitukset liittyvät ehdottomasti tapahtumiin.

kummitus1

Saaristolaisleipä

Paras leipä ikinä. Maukas ja tumma mallasleipä, todella helppo valmistaa. Parhaimmillaan muutaman päivän päästä leipomisesta. Kyytipojaksi voita ja savulohta, tai muita merellisiä herkkuja.

Saaristolaisleipä

3,0 dl  piimää ( tai appelsiinimehua)

0,6 dl  siirappia

25  g   hiivaa

0,9 dl  maltaita

0,9 dl  leseitä

0,9 dl  ruisjauhoja

4   dl  vehnäjauhoja

0,3 dl öljyä

1    tl  suolaa

1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää siirappi.

2. Lisää suola, maltaat, jauhot ja öljy nesteeseen hyvin sekoittaen. Taikinaa ei tarvitse vaivata.

3. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja taputtele tasaiseksi jauhoisin kävin.

4. Anna kohota lämpimässä liinan alla noin 1/2-1 tuntia.

5. Paista noin tunti 175 asteessa. Voitele välillä siirappivedellä ( 1 rkl siirappia ja 2 rkl kuumaa vettä). Jatka paistamista noin puoli tuntia 150 asteessa.

Valmista!

Kotkottaa

No nyt jostakin kätköistä putkahti esiin niinkin hauska esine kuin munalaatikko, johon voi huoletta laittaa kaikki munat kerralla, tai ainakin yhdeksän. Vaikkakin munien oma pahvikotelo on paras, niin onhan tämä tällaista silmänruokaa keittiössä.

Pääsiäisenä vaikka suklaamunille 😀

munalaatikko2

Arriba!

Valopilvien seikkaillessa taivaalla kuun ympärillä on hieno hetki juoda kuppi kuumaa kaakaota ulkona. Tunnelmoiden, pimeydessä raakkuva variskin kuulostaa nyt paratiisilinnulta.

Saman kuun alla. Kaukana Equador. Sieltä on peräisin tämä raakakaakaojauhe. Arriba Nacional, joka kuuluu maailman arvostetuimpiin 100 % luomukaakaoihin.

Tuhansia vuosia vanhoja tarinoita ja totuuksia. Alkuperäinen terveellinen kaakao on kaukana tämän päivän pupujuomista. Yhteistä niissä taitaa olla vain atsteekkien ”chocolat” -sana johdannaisineen.

Raakakaakaojauheen tuoksu on äärimmäisen houkutteleva, tropiikin tuoksut, kukat ja hedelmät tulvivat tajuntaan. Aivan aitoa kaakaota, ei mitään lisättyjä aineosia.

Aikaisemmin illalla kokeilin lisätä tätä kaakaota pehmeään lusikoitavaan, maustamattomaan rahkaan. Todella herkullinen välipala.  Huomenna terästän aamukahvini lusikallisella kaakaota…

…voi mayat, siinä välissä hämmästelen kuinka jalkapallon kokoinen kivenmurikka tullessaan maan ilmakehään valaisee taivasta. Jos tomumajan asukas potkaisee palloa taivaalle tuskin kukaan on moksiskaan!

Halloumia ja hedelmiä

Kissiköökin tapaan. Helppo ja nopea pikkuherkku. Rustiikki ulkoasu, ei mitään näpertelyä, viikunahilloakin voi laittaa reilusti. Ihan pakko nyt suositella Lidlin ranskalaista Deluxe, Confit de Figues, viikunahilloketta, sisältää 65 % viikunaa.

Grillaa halloumia paistinpannussa tai parilagrillissä.

Tarjoiluun viikunahilloa, hedelmälohkoja, sitruunaviipaleita ja hunajaa.

Birdie-karahvi

Itseään täytyy joskus lahjoa. Ilman selittelyjä, vuodatuksia tai peitetarinoita. Jos jotain kivaa löytää ja sitä tarvitsee, niin sitten vain kassan kautta. Tämä Sagaformin Birdie-karahvi oli juuri sellainen. Kattauksen viimeistelyyn ja omaksi iloksi. Vettä tai viiniä.

Tilavuus 0,5 l. Suupuhallettua lasia. Lila.

birdie-karahvi2

 

Hottista päivää!

Näitä pitää kypsyttää! Kasvattelin tänä kesänä toista kertaa chilejä ja paprikaa. Chililajikkeinani oli Vampire F1, Lombardo, Cayenne Long Slim, ja Barancio-paprika. Satoisia peruslajikkeita aloittelijalle ja tulisuusaste kohtuullinen, tavallisesta kaupasta siemenet.

Satoa tuli siis tällainen pieni nyssykkä, kylmä ja pilvinen kesä ei mitenkään suosinut kuumista oloista pitäviä kasveja. Taimikasvatus toki meni putkeen, mutta kun kesää ei kuulunut, niin vauhti tyssäsi siihen. Kukinta ei päässyt alkuun ajallaan, eikä kasveja voinut siirtää ulos terassille. Koko tusinan joukkue kökötti sisällä ikkunalaudalla, kurottaen varttaan vain kohti valoa.

Vasta elokuussa alkoi ilmestyä muutamia podeja ja tuskallisen hitaasti väri on vaihtunut. Poimitut chilit ovat nyt pimeässä saunan lauteilla loikoilemassa ja värittymässä. Pakastimeen ajallaan.

Pimento moidan loihtiminen siirtyy tulevalle satokaudelle, viime sesongin jämiä vielä jäljellä siitä herkusta.

Chilinkasvatusta taas ensi kevättalvella uudella innolla!

Focaccia

Kissiköökin kestosuosikki. Focaccian päälle voi laittaa värkkejä laajemmallakin repertuaarilla. Jokaisella on myös tässä hommassa oma käsialansa, joka muotoutuu aikojen kuluessa, lopuksi teet tätä unissasikin. Eikä yhtä ainutta ja oikeaa ohjetta ole. Mamma mia! Tällä ohjeella tulee noin 20×30 cm kokoinen ohuempi leipä.

2  dl    vettä

12 g    hiivaa ( vajaa 1/4 tuorehiivapaketista)

4  dl    vehnäjauhoja

1/4 dl  oliiviöljyä

1/2-1 tl suolaa

1/2 tl    sokeria

pinnalle

n. 2 rkl oliiviöljyä jossa 2 murskattua valkosipulinkynttä

plus pinnalle:

aurinkokuivattua tomaattia

oliiveja (isot oliivit voi leikata kahtia)

muutama metwurstin saksittu suikale

mozzarellaa

yrttejä

sormisuolaa

1. Lisää kädenlämpöiseen veteen suola ja sokeri, murenna hiiva joukkoon ja sekoita.

2. Sekoita vehnäjauhot huolellisesti nesteeseen ja lisää oliiviöljy. Taikina pitää olla sopivan löysää. Anna kohota liinan alla lämpimässä kaksinkertaiseksi, reippaasti puoli tuntia.

3. Voitele matala vuoka tai käytä uunipeltiä ja leivinpaperia.

4. Levitä kohonnut taikina öljyisin käsin rennosti vuokaan tai uunipellille. Lisää taikinan päälle valkosipulioliiviöljyä, älä turhaan arastele tässä kohtaa, anna mennä vain.

5.Painele täytteet pintaan ja revi mozzarellaa mukaan. Anna vielä hetken kohota lisää ennen uuniin laittoa. Ripottele kevyesti sormisuolaa pinnalle ja jotain yrttejä. Tuoreyrtit voi lisätä vasta paistamisen jälkeenkin niin saat värikkyyttä pintaan.

6. Paista noin 20-25 minuuttia, uunin keskitasolla, 220 astetta.

focaccia

Mangokastike

Tämä hedelmäinen mangokastike sopii hyvin grillatulle broilerille tai dippailuun.

1/2 dl  mangososetta

3/4 dl  majoneesia

1 pieni   päärynä murskattuna ( ylikypsä päärynä paras tähän)

1        valkosipulinkynsi

n 1 tl   inkivääritahnaa

1/2 tl   kurkumaa

2-3 tl  sitruunanmehua

1-2 tl viinietikkaa

ripaus suolaa, sokeria, mustapippuria

yrttejä maun mukaan (persiljaa, basilikaa, rakuunaa)

Sekoita ainekset keskenään ja mausta haluamillasi yrteillä. Anna kastikkeen maustua tunti pari jääkaapissa.

Miss Marple?

Kirppislöytö, vitosella. Marmoria ja jotakin eksoottista metallia koko rahalla. Kynttelikössä ei niin minkään valtakunnan merkkejä, mistä mahtaakaan alkuperäinen omistaja tämän ostanut tai ei.

Veikkaisin mutuna, tästä härvelistä huokuu aavistus silloisen Bombayn rautatieaseman takana olevaa mausteenhuuruista henkeä ja kauppapoliittista kojuvääntöä juuri ennen kuin juna lähtee.

Ainakin tämä painaa kilokaupalla. Suosikkini, enkä luovu vitosella.

kynttelikkö2